Westpak investoi HP Indigo 20000 digitaalisen painokoneeseen

Westpak investoi HP Indigo 20000 -digipainokoneeseen, jonka asennustyöt saatiin valmiiksi vuoden 2018 kesällä. Westpak aikoo kasvattaa liiketoimintaansa ja hankkia uusia asiakkaita tarjoamalla enemmän joustavuutta ja vaihtoehtoja erilaisiin piensarjoihin ja personoituihin painatuksiin.

Osana uuteen teknologiaan siirtymistä Westpak osti HP Indigo 20000 -painokoneen vahvistaakseen sen olemassa olevaa High Resolution Printing -tekniikkaa. Monipuoliseen ja suuren kapasiteetin tuotantoon tarkoitetulla keskileveärullaisella painokonella voidaan painaa erinomaisesti joustopakkauksiin.

Westpak tähtää pienempään kuntoonlaittohävikkiin, kykyyn painaa monenlaisille materiaaleille, painokoneen vähäisempään puhdistustarpeeseen ja vähempään liuotinpohjaisen värin käyttöön. Nämä ovat vain joitakin monista HP:n digitaalisen painoteknologian eduista, kuten Westpakin toimitusjohtaja Jonas Skutthälla toteaa:

Pakkausmarkkinoiden jatkuva kehittyminen tekee alalla toimimisesta erittäin mielenkiintoista, kun tuotteiden elinkaaret lyhenevät, muotoilun määrä ja monimutkaisuus kasvavat. Uuden teknologian ansiosta voimme tarjota vaihtuvaa painatusta asiakkaillemme.

Yhteistyökumppanimme pitävät meitä jo markkinoiden laadukkaimpana painajana, jolla on joustavin ja taitavin organisaatio. Päätöksemme ottaa käyttöön HP Indigo 20000 vie meidät jopa vielä pidemmälle. Uuden investoinnin myötä näemme monia mielenkiintoisia mahdollisuuksia asiakkaidemme kannalta ja tulemme edelleen investoimaan uusiin korkealaatuisiin vaihtoehtoihin taataksemme erinomaisen palvelun. Tämä hankinta vähentää myös asiakkaidemme riskiä uusien tuotteiden markkinoille tuonnissa. Näemme itsemme palveluntarjoajana, emme vain kalvotoimittajana.

Pääasiassa elintarviketeollisuuden tarpeisiin tarkoitetun uuden painokoneen lisäksi Westpak suunnittelee myös suunnittelijoiden ja sisällöntuottajien verkoston rakentamista tarjotakseen asiakkaidensa pakkaustarpeille täyden ratkaisun.